Avainpalvelu nopeutui – Mestaritoiminnalle turva-alan elinkeinolupa

2019 alusta turvasuojaustoiminta muuttui elinkeinoluvan alaiseksi toiminnaksi. Käytännössä Mestareilla avainpalvelua hoitivat tuosta ajankohdasta lähtien ulkopuoliset lukkoliikkeet. Helmikuussa 2020 Mestaritoiminta sai hakemukseen perustuvan turva-alan elinkeinoluvan ja mm. sarjamuutosten tekeminen mahdollistuu osana omaa toimintaa. Luvan saamiseen Mestaritoiminta tarvitsi myös uutta sisäistä erikoisosaamista, jota omaa tuore palvelupäällikkö Ari Vilenius. Hänellä on lupaan vaadittu turvallisuusalan erikoisammattitutkinto.

Palvelupäällikkö Ari Vilenius Kinnarin koululla.

Luvan myötä Mestaritoiminnan asiakkaiden saama palvelu nopeutuu ja samalla saadaan aikaan kustannushyötyjä, jotka heijastuvat asiakkaalle asti. Avaimenhallinta hoidetaan nyt Mestaritoiminnan toimistolla ja siitä vastaa useampi ammattilainen. Työ on lähtenyt hyvin käyntiin ja toimintaa kehitetään edelleen asiakkaiden iloksi.

25.03.2020  -