Mestarit varautuvat syysmyrskyyn – varaudu sinäkin!

Keskiviikolle 16.9.2020 ja torstaille 17.9.2020 on ennustettu voimakasta syysmyrskyä. Ilmatieteenlaitos on ennustanut, että keskiviikkopäivästä 16.9 torstai-iltaan 17.9 Suomessa vaikuttaa merkittävä syysmyrsky ja tuulenpuuskat voivat olla yli 20 m/s. Myrskyn tuloon voi ja kannattaa varautua ennakolta.

Mestaritoiminta on varautunut myrskyvaurioilmoitusten vastaanottoon ja käsittelyyn erityisin ohjein. Mikäli Mestaritoiminnan huoltamaa asuin- tai muuta kiinteistöä on kohdanut myrskyvaurio toimi seuraavien ohjeiden mukaisesti:

  • Kun ilmoitat vahingosta kerro osoite, tapahtumakuvaus, oma arviosi vaaratilanteesta. Jos mahdollista, ota myös valokuva ja lähetä sen esimerkiksi huollon sähköpostiin, osoitteeseen if.atnimiotiratsem@ulevlapsakaisa.
  • Huomioi, että mikäli esimerkiksi kaatunut puu ei aiheuta lisävahinkoa tai vaaraa kulkijoille, kyseessä ei ole akuuttityö. Mutta mikäli kyseessä on hengenvaaraa aiheuttava kaatoalue tai muu vahinko, Mestaritoiminnan työntekijät saapuvat aitaamaan tai raivaamaan alueen.
  • Mikäli ajotielle tai rakennuksen päälle on kaatunut puu ja se on liikennettä häiritsevä tai rakennukselle lisävahinkoa tai vaaraa aiheuttava, soita suoraan 112 hätänumeroon.
  • Katso myös lisäohjeet Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen verkkosivuilta: https://www.ku-pelastus.fi/fi/content/miten-varautua-myrskyihin
15.09.2020  -