Mestariyhtiöiden vastuullisuusraportti julkaistu

Mestariyhtiöt on edelläkävijä vastuullisuudessa ja erityisesti ympäristömyönteisessä toiminnassa, josta yritys on saanut valtakunnallista tunnustusta. Kestävä kehitys ja elinkaariajattelu on kiinteistöjen arvonsäilymisen ja talouden kannalta ohjaava tekijä. Uudis-ja  perusparannushankkeissa  kiinnitämme huomiota terveelliseen rakentamiseen, energiatehokkuuteen sekä uusiutuvan energian hyödyntämiseen.

Mestariyhtiöiden ensimmäiseen vastuullisuusraporttiin kokosimme Mestaritoiminnan ja Järvenpään Mestariasuntojen vastuullisuustyön samoihin kansiin. Vaikka kerromme monissa kanavissa säännöllisesti vastuullisuustoiminnastamme, on asioiden koostaminen helppolukuiseksi ja visuaaliseksi raportiksi sidosryhmiämme varten läpinäkyvyyden ja avoimuuden kannalta tärkeää.

Mestariyhtiöt Vastuullisuusraportti 2018

25.10.2019  -