Slide

Toimimme yhteisten tavoitteiden mukaan

Olemme sitoutuneet toimimaan siten, että laadukkaat palvelut tuotetaan edullisesti ja yhteisten tavoitteiden mukaan.

Koulut: Harjulan kampus

Terveelliset tilat ympäristötavoitteet ja pedagogiikka huomioiden

Harjulan kampuksen tavoitteena on kehittää tulevaisuudessa yksilöllisiä oppimispolkuja ja vuosiluokkien rajoja rikkovaa opetusta joustavin opetusjärjestelyin joustavissa opetusryhmissä.  Muun muassa soluratkaisuilla haetaan pienten koulujen yhteisöllisyyttä. Tilojen halutaan myös tukevan kiireetöntä arkea sekä aitoa ja välittävää läsnäoloa.

Vanhan Harjulan koulun 60- ja 80-luvuilla rakennetuissa osissa oli havaittu merkittäviä sisäilmaongelmia ja koulun toiminta niissä lakkasi 2019. Rakennukset purettiin keväällä 2020.

Tilalle rakennetaan terveelliset ja turvalliset uudet tilat. Lisäksi koulun 1930-luvulla rakennettu ja 1960-luvulla laajennettu vanha, asemakaavalla suojeltu osa perusparannetaan koulun käyttöön. Tulevat koulun ja päiväkodin tilat suunnitellaan ja rakennetaan terveellisiksi ja turvallisiksi.

Uudisrakennus ja perusparannettava vanha osa sopivat arkkitehtuuriltaan yhteen ja kunnioittavat vanhaa arkkitehtuuria. Rakennusten välille tulee yhdyssilta.

Koulu sulautuu yleisilmeeltään Harjulan omakotitalovaltaiselle alueelle. Suunnittelussa ja toteutusratkaisussa huomioidaan Järvenpään kaupungin ympäristötavoitteet, esimerkiksi maalämpö ja mahdollisuus aurinkoenergiaan.

Käyttäjät eli oppilaat, vanhemmat, opettajat sekä muut sidosryhmien edustajat ovat päässeet osallistumaan hankkeeseen aktiivisesti kaikissa vaiheissa. Kampukseen tulee oppilaita 519 oppilasta ja 84 päiväkotilaista sekä henkilökuntaa noin 50.

Hanke valmistuu kesällä 2022.  Projektinjohtourakoitsijana toimii Fira Oy ja pää- ja arkkitehtisuunnittelusta vastaa Innovarch Oy.

Katso video Harjulan kampuksen rakennusvaiheista täältä .