Mestariyhtiöiden blogi
Maailmantilanne haastaa myös kiinteistöjen ylläpidon
Urakasta on kuitenkin selvitty hyvin, toteaa ylläpidosta vastaava johtaja Tero Passi blogissaan.
Rakennuttamisen haastava lähitulevaisuus
Maailmantilanne vaikuttaa rakennuttamiseen, kertoo Teemu Jaakkola blogissaan.
Optimistisesti tulevaisuuteen
Mestariasuntojen toimitusjohtaja Veikko Simunaniemi kertoo blogissaan yhtiön ajankohtaisista kuulumisista.
Kiertotalous edistyy rohkealla tekemisellä kokemuksia kartuttaen
18. maaliskuuta vietetään kansainvälistä kierrätyspäivää.
Uudet tilat luovat uusia mahdollisuuksia
Talous- ja henkilöstöjohtaja Tomi Harju pohtii blogissaan Mestariyhtiöiden muuttoa Bulevardikortteliin.
Vuokra-asumisen arvioidaan lisääntyvän
Mestariasunnoilla on hyvä valmius vastata vuokra-asuntokysyntään, toteaa Veikko Simunaniemi blogissaan.
Katse tulevaisuuteen
Tulevaisuuteen katsominen vaatii myös katsomista menneisyyteen, toteaa Jani Kervinen blogissaan.
Edessä tarkan talouden vuosi
Tilannetta helpottaa se, että Mestariasunnot on jo pitkään toteuttanut tarkan talouden mallia toiminnassaan.
Ilkivalta koskee kaikkia järvenpääläisiä
Tero Passi toivoo jokaisen havahtuvan asiaan tahollaan, niin nuorempien kuin myös vanhempien kaupunkilaisten.
Vastuullisuustyössä vastuullisuuden merkittävin mittari on toimenpiteet
Projektipäällikkö Hanna Pölkki kannustaa kaikkia rohkeasti ryhtymään vastuullisuustyöhön.
Tilojen käyttäjien vaikuttamismahdollisuuksia täytyy kehittää jatkuvasti
Projektipäällikkö Eero Lötjönen korostaa tilojen käyttäjien vaikuttamismahtollisuuksia korjausrakennuttamisen hankkeissa.